cmhr tausta

Otteita kirjasta

Tässä muutamia otteita kirjasta:

”Työhyvinvointia syntyy, kun ihmiset kokevat aidosti, että on tehty oikeita valintoja ja päätöksiä ja että heitä on kohdeltu oikeudenmukaisesti ja arvostavasti. Juhlapuheiden lisäksi tärkeitä ovat arjen kokemukset.”

”Jokaisen vuoden voittajahanke esitellään tarkemmin ja kuvataan perustelut, miksi juuri tämä hanke palkittiin. Mistä kehityshankkeessa oli kyse? Miten se tehtiin? Mitä saatiin aikaiseksi? Mitä hankkeelle on tapahtunut kilpailun jälkeen? Mitä opittiin? Mitä organisaatiossa tehtäisiin nyt eri lailla ja miksi? Voittajien ja finalistien lisäksi mukaan on poimittu muita mielenkiintoisia hankkeita, joissa organisaatio on onnistunut kehittämään hyvinvointia ja liiketoimintaa tuloksellisesti. Kilpailuhankkeet osoittavat käytännössä sen, miten monella tavalla työyhteisöjä ja hyvinvointia voidaan kehittää.”

”Pitkäjänteisyydellä ja yhteistyöllä voidaan saada hyvää aikaiseksi. Yhteistyötä tehdään jo, mutta sitä tarvitaan jatkossa vielä enemmän: yhteiskunnallisella tasolla, viranomaisten ja työpaikkojen välillä, työpaikalla olevien ihmisten kesken, työpaikkojen, viranomaisten sekä hyvinvointi- ja kehittämispalveluiden tarjoajien välillä.”

”Työhyvinvointia voidaan kehittää ja parantaa työn ääressä jokaisena työpäivänä. … Ei tarvita suuria ponnistuksia vaan arjen pieniä oikeita valintoja.”

Kommentointi on suljettu.